Toimittaja on ottanut yhteyttä vammaisten naisten verkostoon: "Haluaisin tehdä lehteemme tyypillisimmät asenteet ja kliseet välttävän jutun vammaisen äidin arjesta ja elämästä." Aloin miettiä, mitähän nämä tyypillisimmät asenteet ja kliseet olisivat? Tarkoittaako hän juttua, jossa vammainen nainen tai äiti nostetaan arjen sankariksi, jossa hän vammastaan huolimatta selviytyy arjen kiekuroista siinä missä hänen vammaton siskonsakin? Vai kertoisiko kliseinen toimittaja juttua vammaisesta äidistä, jonka äitiyttä kaikki päivittelevät ja jonka oikeutta tai kykyä vanhemmuuteen kyseenalaistetaan neuvolassa ja kadulla?
Aihe koskettaa itseäni juuri nyt erityisesti, koska toinen toimittaja oli tänään luonani tekemässä juttua samasta aiheesta. Juttelimme pari tuntia raskaudesta, vauvanhoidosta, perhe-elämästä, vanhemmuudesta, naiseudesta. Tunsin avautuvani ja kertovani kaikenlaista, mutta silti tästäkin haastattelusta jäi typertynyt olo, niin kuin yleensäkin haastatteluista. Puhuu paljon, mutta olennaisia asioita jää kertomatta tai niitä ei osaa pukea sanoiksi. Miten parissa tunnissa voikaan kertoa tuntemattomalle ihmiselle, vieläpä sellaiselle, jota itseään vamma tai vammaisuus ei kosketa arjessa mitenkään, kaikesta siitä, mitä tähän vammaisena äitinä olemiseen liittyy? Miten kertoa niin, että antaa rehellisen kuvan, muttei liian ruusuista tai liian risuista kuvaa?
Vammaisena äitinä olemiseen liittyy ihania onnen tunteita, huimia pärjäämisen ja selviytymisen kokemuksia, mutta yhtälailla myös pettymyksiä, riittämättömyyden tunnetta, epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia ja arkipäivän ahdistusta. Miten selittää avustajan roolia? Miten kertoa siitä, kuinka tärkeä apu avustaja on, mutta myös siitä, miten raskasta se on, kun joutuu turvautuman toisen apuun? Tai sitä, miten oma mies tulee sokeaksi sille, että vaimo on vaikeavammainen: homma pyörii, mutta välttämättä toinen ei tajua, mitä se kuitenkin toiselta vaatii?
Tänään oli kuitenkin hyvä päivä, sellainen päivä, jolloin oleminen on sietämättömän keveää ja kaikki sujuu kuin tanssi. Se varmasti värittää myös toimittajan kirjoittamaa juttua. Jos hän olisi ollut vaikka viime viikon torstaina meillä, juttu olisi saattanut saada toisenlaisen sävyn. Tai sitten ei. Ehkä toimittajien seurassa aina pyrkii kaunistelemaan elämäänsä ja luomaan auvoisen kuvan. Tai sitten elämä kuitenkin on enimmäkseen sellaista, kaunista ja auvoista, jolloin juttu ei ainakaan pahasti valehtele.
Mutta mitä teidän mielestänne nuo tyypillisimmät asenteet ja kliseet ovat? Olisi kiinnostavaa kuulla kommenttejanne.
