Prinsessani

Keskimmäinen lapsi lähti tänään isovanhempiensa kanssa matkalle etelän aurinkoon. Taloon on laskenut ihana rauha, kun esikoinen ja keskimmäinen eivät käy jatkuvaa kinailuaan ja kisailuaan: "Minulle ensin!", "Miksi tuo sai enemmän!", "Isoveli kiusaa!", "Onpa ärsyttävä pikkusisko!". Isoveli on luonteeltaan rauhallinen ja harkitsevainen, ja pikkuisin näyttää olevan samaa maata. Keskimmäinen on räiskyvä ja samalla myös hyvin hellyyttävä persoona, jolla on itku ja nauru herkässä. Yhtäkkiä kaikki on niin väärin ja kamalaa, hän huutaa kurkku suorana ja seuraavassa hetkessä hän nauraa kippurassa tai halaa sydämellisesti ja moiskauttaa suukon. Mutta vaikka hetkellinen rauha onkin ihana, minulla on jo ikävä tätä pientä pippurista primadonnaa. Hänen ei tarvitse olla poissa kuin vuorokausi, kun jo huomaan, mistä koti jää paitsi. Poika ja mies katsovat televisiosta (minun mielestäni) tylsää ja tyhjänpäiväistä elokuvaa, eikä kukaan leikkaa vaaleanpunaisia sydämiä paperista ja halua leikkiä kanssani prinsessaa.